Hakukoneoptimointi
(hakukoneissa näkymisen työkalu)
Hakukoneoptimointi tuo sivut esiin juuri oikeaan aikaan
Menetelmät, joista yleisesti käytetään nimitystä hakukoneoptimointi, ovat sivuston sisältöön, rakenteeseen ja koodiin pureutuvia muutoksia, joiden avulla sivusto näyttää "hakukoneiden silmissä" aiempaa houkuttelevammalta. Olen esimerkiksi optimoinut pääsivuni hakutermille "vanhoja tietokoneita", jolla olen Googlessa ensimmäisenä yli 20 000 dokumentin joukosta. Paljon tyytyväisempi olen kuitenkin hakutermiin "vanhat tietokoneet", jonka "listasijoitus" on yksi, ja löydettyjä dokumenttejakin on pitkälti yli 100 000. Molemmat tuovat mukavasti trafiikkia ja mikä parasta, kävijät ovat aidosti sivuistani kiinnostuneita. Sen tiedän palautteesta, jota vierailijat ovat minulle antaneet. Kokoelmani on kuitenkin ainakin Suomen mittapuussa ainutlaatuinen.
Hakukoneoptimointi on webmasterin ystävä
Kannattaako www-sivujen näkyvyyteen uhrata aikaa ja vaivaa? Ehdottomasti kannattaa. Monille riittää, että saa tehtyä itselleen www-sivut ja että saa puolet sukulaisistaan käymään siellä, jos muistaa lähettää jokaiselle sähköpostin, että "tuolla ne sivut nyt ovat". Kuitenkin, jos on yhtään kunnianhimoa ja haluaa sivuilleen muitakin kävijöitä kuin sukulaiset ja ystävät, hakukoneoptimointi tuo sivut laajempaankin tietoisuuteen. Ajattelepas, jos sinulla on sivusto, joka käsittelee perhokalastusta. Sinulla on 15 vuoden kokemus kalastuksesta ja sivuillasi jaat auliisti vinkkejä ja tietoa, jotka perustuvat omiin kokemuksiisi. Ovatko sukulaisesi ainoa oikea kohderyhmä? Väitänpä, että aika moni nuori suomalainen aloitteleva perhostelija olisi hyvinkin kiinnostunut vinkeistäsi. Jos tekisit sivusi "hakukoneystävällisiksi", tavottaisit laajan, valtakunnallisen yleisön, joka päivittäin hakee hakukoneilla juuri sitä tietoa, mitä sinun sivuiltasi löytyy. Ajan mittaan sivuillesi voisi muodostua tiivis urheilukalastajayhteisö, joka pyytämättä toisi uutta sisältöä sivuillesi. Vähitellen huomaisit, että saattaisit jopa tienata jotain, kun vierailijoitakin on kuitenkin 5000 kuukaudessa. Kun rakennat sivusi oikein, tämäkin on täysin mahdollista.
Onko hakukoneoptimointi vaikeaa?
Hakukoneoptimointi ei ole vaikeasta nimestään huolimatta mitään "raketti-tiedettä". Se vaatii toki paneutumista ja oikean tiedon hankintaa monesta eri paikasta, mutta sen omaksumiseen ei vaadita tohtorin tutkintoa. Enemmänkin se vaatii kärsivällisyyttä ja halukkuutta lukemiseen (enimmäkseen englanniksi). Oikean tiedon suodattaminen väärästä ja valheellisesta on niinikään tärkeää. Väärien asioiden tekeminen voi aiheuttaa suurta vahinkoa erityisesti, jos yritys tekee optimoinnissaan virheitä. Yritysten kannattaakin turvautua alan asiantuntijaan NoframE Oy:hyn. Noframe Oy:n asiantuntijoilla on tarvittava tietotaito, erinomainen taustatuki ja ennenkaikkea vilpitön ja harras into hakukoneoptimointiin. NoframE Oy:n asiakkailleen tarjoamat palvelut ovat hakukoneoptimointi ja hakukonemarkkinointi. Kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä, jos yrityksenne tarvitsee lisää näkyvyyttä hakukoneissa. |